Miten suhtaudumme päihderiippuvuuteen?

 

 

 

 

Teksti on alunperin julkaistu UusiSuomi-blogissa 11.1.2018

 

Lähes kaikki ihmiskulttuurit ovat käyttäneet erilaisia päihteitä tajunnantilansa muuttamiseksi. Esim. alkoholia, kannabista, oopiumia ja psykedeelejä on eri puolilla maailmaa käytetty tuhansien vuosien ajan. Myös useat muut eläimet nauttivat mielellään kaikenlaista käyneistä omenoista psykoaktiivisiin pallokaloihin. Päihteiden pimeämpi puoli on kuitenkin se, että monet niistä voivat johtaa riippuvuuteen. Maailman terveysjärjestön mukaan tupakka tappaa noin 5 miljoonaa ihmistä vuosittain, alkoholi 2,3 miljoonaa, ja laittomat huumeet noin neljännesmiljoonan. (1)

Vallitseva suhtautuminen riippuvuuteen on vuosisatoja, ellei jossain määrin aina ollut moralistinen: Riippuvuus nähdään yleisesti omana vikana, moraalisena heikkoutena tai itsekurin puutteena, jota pyritään hillitsemään rikosoikeudellisesti, eli rohkaisemaan päihteettömyyteen rangaistuksen uhalla. Yritän tässä kirjoituksessa perustella, miksi moralistinen asenne perustuu puutteelliseen ymmärrykseen riippuvuuden luonteesta, ja miksi tämä asenne vaikeuttaa ongelman ratkaisua.

 

a) Addiktion syntyyn vaikuttavat useat tekijät, joihin emme voi itse vaikuttaa.

Biologia: Arvioiden mukaan 30-60% addiktion synnystä on periytyvää. Periytyvyysprosentit ovat kaikkien psykiatristen sairauksien kohdalla epätarkkoja ja suuntaa antavia, mutta on selvää, että geeneillä on oma vaikutuksensa esim. temperamentinpiirteisiin, jotka altistavat addiktiolle. Tällaisia yksilöllisiä piirteitä ovat esimerkiksi stressiherkkyys ja impulsiivisuus. (2)

Lapsuus: Geenien lisäksi addiktion syntyyn vaikuttaa lapsuuden ympäristö. Lapsuudessa koettu kaltoinkohtelu ja laiminlyönti saattaa selittää yli kolmasosan psykiatrisesta sairastavuudesta. Huomattavan suuri osa vakavasti päihderiippuvaisista on kokenut lapsuudessaan fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Lapsuuden traumat myös altistavat huumeidenkäytölle varhaisemmassa iässä. Vakavat päihderiippuvuudet alkavat usein jo teini-iässä, jolloin etuaivokuoren itsesäätely- ja impulssinkontrollikyky eivät ole vielä kehittyneet. (3-5)

Sosiaalinen ympäristö: Kirjoitin edellisessä blogitekstissäni, miten kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät kuten köyhyys, eriarvoisuus ja työttömyys altistavat lähes kaikille mielenterveysongelmille. Tämä koskee myös addiktioita. Viime aikoina on uutisoitu paljon USA:n opioidiepidemiasta. USA:ssa kuoli viime vuonna 65 000 ihmistä yliannostuksiin, joista merkittävimmän osan aiheuttivat vahvat kipulääkkeet ja heroiini. Yliannostuksista ja itsemurhista on tullut USA:ssa keski-ikäisten yleisin kuolinsyy. Tunnettuna tekijänä epidemian taustalla on lääkeyhtiöiden aggressiivinen kipulääkkeiden markkinointi (6). Nobel-palkitun taloustieteilijä Angus Deatonin mukaan merkittävänä syynä on kuitenkin myös kasvava taloudellinen epävarmuus ja sosiaalisten turvaverkostojen puute (7). Esimerkiksi National Bureau of Economic Researchin tutkimuksen mukaan 1% kasvu USA:n työttömyydessä on ennustanut 3.6% kasvua opioidikuolemissa ja 7% kasvua yliannostuksissa (8).

 

b) Addiktioon liittyvät aivomuutokset vaikeuttavat käytön lopettamista

Kasvava ymmärryksemme neurobiologiasta on auttanut ymmärtämään, miksi riippuvuus on usein vaikea ja krooninen sairaus. Riippuvuuksien aivokemian kannalta oleellisin aivoalue on ns. palkkioradasto. Se on kehittynyt säätelemään halua ja motivaatiota luonnollisia palkintoja kohtaan (esim. ruoka, seksi, sosiaalinen vuorovaikutus). Useat päihteet, sekä keinotekoisen palkitsevat kokemukset, esimerkiksi uhkapelaaminen ja nettiporno, stimuloivat palkkioradastoa voimakkaammin verrattuna luonnolliseen mielihyvään.

Toistuva voimakas stimulaatio johtaa muutoksiin välittäjäaine- ja reseptoritasolla, jotka taas haittaavat aivojen kykyä vastustaa impulsseja, säädellä tunteita, ja kokea normaalia mielihyvää. Kun riippuvuus on kehittynyt, mikä tahansa päihteestä muistuttava merkki voi saada aikaan dopamiiniryöpyn aivoissa, johtaen voimakkaaseen himoon, jota voi olla hyvin vaikeaa vastustaa. Yksinkertaisemmin ilmaistuna riippuvuutta aiheuttavat päihteet ja toiminnat voivat ikään kuin ”kaapata” palkkioradastomme, mikä tekee käytön lopettamisesta äärimmäisen vaikeaa. (9, 10)

 

c) Rangaistukset ja stigma eivät toimi

YK:n valtiot ovat USA:n johdolla vuosikymmeniä pyrkineet huumevapaaseen maailmaan. 1970-luvun alussa USA:n presidentti Richard Nixon kuvasi huumeita kansakunnan tärkeimmäksi viholliseksi, ja julisti sodan huumeita vastaan. Muihin länsimaihin verrattuna USA:ssa on edelleen ankara huumelainsäädäntö, ja lievistäkin käyttörikoksista voi saada pitkän vankilatuomion. Valtiot perustelevat rangaistuksia sillä, että ne vähentävät huumeiden saatavuutta ja niiden aiheuttamia haittoja, ja siten yleistä turvallisuutta. Miten tässä kunnianhimoisessa tavoitteessa on onnistuttu? The Lancet -lehdessä julkaistiin viime vuonna kansainvälisten huippututkijoiden raportti huumepolitiikan vaikutuksista globaaliin terveyteen (11). Johtopäätökset olivat seuraavat:

1) Huumesodan hinta on maailmanlaajuisesti noin 100 miljardia dollaria vuodessa. Se ei kuitenkaan ole onnistunut vähentämään käyttömääriä. USA:ssa ankara huumepolitiikka on sen sijaan myötävaikuttanut siihen, että puoli miljoonaa kansalaista on vangittuna huumerikosten takia, näistä suurin osa on lieviä ja väkivallattomia käyttörikoksia.

2) Huumesota syrjii naisia ja etnisiä vähemmistöjä, sillä käyttömääriin suhteutettuna nämä ihmisryhmät saavat useammin ja pidempiä tuomioita.

3) Huumesota on johtanut valtaviin, rikollisjärjestöjen johtamiin laittomiin markkinoihin. Esimerkiksi Meksikossa väkivaltaiset konfliktit valtion ja huumekartellien välillä ovat viimeisen 10 vuoden aikana johtaneet viattomien siviilien raiskauksiin, kidutuksiin, ja noin 70 000 ihmisen kuolemaan.

4) Ankara huumelainsäädäntö estää monia päihderiippuvaisia saamasta tarpeellista hoitoa, sekä johtaa turvattomampaan käyttöön. Huumesota on siten suoraan lisännyt huumeiden terveyshaittoja kuten infektiotautien (hepatiitti C, HIV ja tuberkuloosi) leviämistä.

Kun tavoitteena on huumeongelmien vähentäminen, tutkijoiden ratkaisuina ja suosituksina valtioille on käyttörangaistuksista luopuminen kaikkien huumeiden osalta, ennaltaehkäisevän päihdetyön ja hoidon saatavuuden lisääminen, sekä harkittu siirtyminen kohti säänneltyjä markkinoita. Saman suuntaisia muutoksia ovat esittäneet myös YK:n eri elimet ja YK:n ihmisoikeusvaltuutettu, maailman terveysjärjestö WHO, useiden valtioiden entiset johtajat, sekä arvostettu lääketieteellinen julkaisu British Medical Journal (12-15). Myös Norjan terveysministeri sekä valtapuolueet ovat hiljattain ilmaisseet kannattavansa huumeiden käyttörangaistuksista luopumista, ja resurssien siirtämistä sosiaali- ja terveyspalveluihin (16).

Lopuksi

Addiktiolääkäri ja kirjailija Gabor Maten mukaan riippuvuus on aina seurausta psyykkisestä kivusta, jota yksilö pyrkii lievittämään päihteillä tai muulla stimuloivalla toiminnalla (17). Useimmille meistä on helppoa tuntea empatiaa traumoja ja vastoinkäymisiä kokenutta lasta kohtaan. Näkökulmamme kuitenkin jostain syystä muuttuu moralistiseksi kun tuo sama lapsi kasvaa aikuiseksi, ja alkaa käyttämään päihteitä olonsa helpottamiseksi. Yhtäkkiä traumaperäinen sairaus muuttuu rangaistavaksi.

Yksilön syyttäminen ja stigmatisointi sairauden takia on kuitenkin haitallista, epäinhimillistä, eikä tule poistamaan itse ongelmaa. Toimivat ratkaisut vaativat varojen kohdistamista ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon, hoitoon ja haittojen vähentämiseen, sekä köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyä poliittisella tasolla. On myös aika arvioida uudelleen huumelainsäädäntömme kansanterveydelliset vaikutukset, ja siirtyä kohti vastuullisempaa päihdepolitiikkaa.

Kirjoitus on tehty luennon pohjalta, jonka pidin Kuopiossa 16.11.2017. Diat ovat nähtävissä täällä.

 

Lähteet

1.  World Health Organization (2009). Global Health Risks: Mortality and burden of disease attributable to selected major risks.

2. Kreek et al. (2005). Genetic influences on impulsivity, risk taking, stress responsivity and vulnerability to drug abuse and addiction. Nature Neuroscience, 8(11), 1450-1457.

3. Green et al. (2010) Childhood adversities and adult psychiatric disorders in the national comorbidity survey replication I: associations with first onset of DSM-IV disorders. Arch gen psychiatry

4. Dube et al.(2003) Childhood Abuse, Neglect, and Household Dysfunction and the Risk of Illicit Drug Use: The Adverse Childhood Experiences Study. Pediatrics

5. Hyman et al.(2006) Gender Specific Associations Between Types of Childhood Maltreatment and the Onset, Escalation and Severity of Substance Use in Cocaine Dependent Adults. The American Journal Of Drug And Alcohol Abuse

6. Manchikanti et al. (2012). Opioid epidemic in the United States. Pain Physician. 2012 Jul;15(3 Suppl):ES9-38.

7. https://www.brookings.edu/bpea-articles/mortality-and-morbidity-in-the-2…

8. Hollingsworth et al. (2017) Macroeconomic conditions and opioid abuse. National bureau of economic research

9. Volkow, N., & Morales, M. (2015). The Brain on Drugs: From Reward to Addiction. Cell, 162(4), 712-725.

10. Holden, C. (2001).  ’Behavioral’ Addictions: Do They Exist?. Science, 294(5544), 980-982.

11. Csete et al. (2016)Public health and international drug policy. Lancet

12. UNGASS 2016. Contributions from United Nations entities.https://www.unodc.org/ungass2016/en/contribution_UN_Entities.html

13. http://www.globalcommissionondrugs.org/wp-content/themes/gcdp_v1/pdf/Glo…

14. World Health Organization (2014). Consolidated guidelines on HIV prevention, diagnosis, treatment and care for key populations.

15. Goodley & Hurley (2016). The war on drugs has failed: doctors should lead calls for drug policy reform. BMJ

16. http://hppry.fi/blog/2017/07/19/norjan-konservatiivipuolueen-terveysmini…

17. Gabor Mate (2008) In the Realm of Hungry Ghosts: Close Encounters with Addiction.

0

Kirjoita kommentti